Mun Tarina
Tehdään mahdoton mahdolliseksi
Mua on kutsuttu uranuurtajaksi, historiantekijäksi ja esikuvaksi. Olen juossut ensimmäisenä suomalaisnaisena satasen alle 11 sekuntiin, voittanut EM-hopeaa, tehnyt Suomen ennätyksen ja kilpaillut olympialaisissa. Silti ajattelen olevani aika tavallinen tyyppi, joka syttyy kovista kisoista ja rakastaa hyvää ruokaa ja haastavia lautapelejä.
Tämä on mun tarina. Puotilan Hippokisoista Pariisin olympialaisiin ja siihen iltaan Espoossa, kun kello pysähtyi lukemaan 10,95.
2004
Kaikki alkoi Hippokisoista
Kuvat: Ilpo Huttunen ja Lauri Vuorinen
Kaverini isä huomasi, että olin aika nopea, ja ehdotti juoksukilpailuja. Syyskuussa 2004 päädyin kuusivuotiaana Puotilan Hippokisoihin ja juoksin 60 metrin voittoon ajalla 12,02.
Samoissa kisoissa sain esitteen, jossa kutsuttiin kokeilemaan yleisurheilua. Sille tielle jäin.
Sattumalla on huumorintajua, sillä elämäni ensimmäinen kisamatka oli 60 metriä. Samalla matkalla juoksin 17 vuotta myöhemmin Suomen ennätyksen ja voitin EM-hopeaa.
Parasta juniorivuosissa oli meidän porukka. Siirryin Mervi Brandenburgin valmennukseen 11-vuotiaana, ja ympärillä oli mahtava joukko eri-ikäisiä treenikavereita.
Yhteishenki oli kova ja halu kehittyä vielä kovempi. Moni meistä urheilee edelleen tavoitteellisesti. Ollaan varmaan jonkin sortin tilastoihme!
Mervi on valmentanut mua siitä asti. Ollaan kuljettu aika pitkä matka yhdessä.
Moniottelijan koulu
Pikajuoksijaksi? Ei kiitos.
Olen varmaan mennyt joskus nuorena sanomaan, että pikajuoksun treenaaminen on tylsää. Moniottelu kiinnosti paljon enemmän. Tykkäsin opetella eri lajien tekniikoita, ja nopeudesta oli hyötyä lähes kaikissa ottelulajeissa. Monipuolinen treenaaminen oli hauskaa, ja siitä on ollut valtavasti hyötyä myöhemminkin.
Eikä se juokseminenkaan ihan huonosti sujunut. Vuonna 2012 pääsin 14-vuotiaana Kalevan kisojen naisten satasen finaaliin. Oli aika siistiä päästä samalle viivalle niiden urheilijoiden kanssa, joita olin aiemmin seurannut telkkarista. Nuorten sarjoissa keräsin yhteensä 25 SM-mitalia, joista 19 henkilökohtaisia.
Nykyään olen pikajuoksusta ihan eri mieltä. Rakastan pikajuoksuun liittyvää dilemmaa: ”Täysillä ja tehokkaasti, mutta rennosti ja letkeästi”. Helppo yhdistelmä? Jep jep.
Pikajuoksutreeni myös sopii mun kropalle paljon paremmin kuin ottelutreeni, mutta en silti luopuisi moniottelutaustasta mistään hinnasta.
2018
Päätös syntyi yhdessä treenissä
Vuonna 2018 yksi pituushyppytreeni Eläintarhan kentällä muutti kaiken. Hyppääminen teki kipeetä, eikä mun jalkani selkeästi kestäneet hyppylajien iskutusta. Päätettiin yhdessä Mervin kanssa, että jatkossa keskitytään pikajuoksuun.
Olin pitkään vältellyt juuri tätä vaihtoehtoa. Pikajuoksu on valtavan harrastettu laji laajalla rintamalla ja taso maailmalla on valtavan kova. Suomessa ei juuri ollut kansainvälisesti menestyneitä esikuvia, ja muutenkin ajattelin, että moniottelussa menestysmahdollisuuteni voisivat olla paremmat.
Samana vuonna tiimiimme tuli fysioterapeutti Peter Halen, jonka avulla saimme pitkään vaivanneet takareisiongelmat hallintaan.
Jo seuraavana vuonna juoksin alle 23-vuotiaiden EM-kisoissa kuudenneksi ja voitin ensimmäisen aikuisten Suomen mestaruuteni.
Ehkä se pikajuoksu ei sittenkään ollut niin huono idea.
”Toivottavasti voin nyt itse olla se esikuva, jota nuorena kaipasin.”
2021
Suomen ennätys. Historiallinen EM-hopea.
Kuva: @gettyimages
Helmikuussa 2021 juoksin Jyväskylässä 60 metrin Suomen ennätyksen 7,16. Vain kaksi viikkoa myöhemmin edessä olivat ensimmäiset aikuisten arvokisani Puolan Toruńissa.
En lähtenyt EM-kisoihin odottaen mitalia. Finaalissa ajattelin vain, että tämä on jo kolmas juoksu kaikille. Kaikki olivat varmasti väsyneitä. Nyt pitää vain juosta niin kovaa kuin pystyy.
Sain hyvän lähdön ja juoksin EM-hopealle.
Se oli historiallinen saavutus. Olin ensimmäinen suomalainen, joka voitti arvokisahopeaa sileällä pikamatkalla, kun huomioidaan sekä naisten että miesten 60 ja 100 metriä.
Se oli mun uran läpimurto. Olin aina tiennyt olevani hyvä kilpailija, mutta Toruńissa ymmärsin, että pystyn taistelemaan Euroopan parhaiden kanssa.
”Koin, että tää on mun paikka ja taso, ja täällä haluan pysyä.”
Vastoinkäymiset
Pohjamutien kautta
Uran isoin pettymys oli Tokion olympialaisten jääminen väliin vuonna 2021 loukkaantumisen takia. Sen jälkeen tuli pari vaikeampaa vuotta. Huomasin, miten nopeasti urheilussa huomio siirtyy muualle, jos tuloksia ei tule. Välillä tuntui, että jäin yksin puurtamaan ja mun potentiaali oli unohdettu.
Onneksi mulla oli ympärillä ihmisiä, jotka uskoivat muhun myös silloin, kun tulokset eivät kertoneet koko totuutta.
Me ollaan aina suhtauduttu kuntoutukseen yhtä tosissaan kuin harjoitteluun. Sen sijaan, että keskityttäisiin vain siihen, mitä ei pysty tekemään, ollaan mietitty, mitä kaikkea voi edelleen kehittää. Useamman kerran olen palannut loukkaantumisen jälkeen entistä paremmassa kunnossa.
Siksi haluan myös vaikuttaa siihen, miten urheilijoita tuetaan vaikeina aikoina. Kenenkään nuoren urheilijan ei pitäisi joutua selviytymään vastoinkäymisistä yksin.
”Urheilija ei ole menetetty tapaus, jos tulee vastoinkäymisiä.”
Kuva: Jesse Väänänen
2024 · OLYMPIALAISET
Yksi lapsuuden suurimmista unelmista toteutui
Olin joskus nuorena kirjoittanut listan asioista, jotka halusin urallani saavuttaa: aikuisten Suomen mestaruuden, Suomen ennätyksen, arvokisamitalin ja olympialaiset.
Vuonna 2024 sain viimein rastittaa listalta myös olympialaiset.
Kuortaneella juoksemani 11,20 oli tärkeä askel kohti Pariisia. Se näytti myös, etten ole pelkästään ”60 metrin juoksija”, vaan pystyn kilpailemaan kovalla tasolla myös satasella.
Tokion olympialaisten jääminen väliin loukkaantumisen takia oli ollut yksi urani suurimmista pettymyksistä. Siksi Pariisiin pääseminen tuntui erityisen hienolta.
Olen ihan älyttömän ylpeä siitä, että olen saanut toteuttaa kaikki nuoren Lotan suuret unelmat.
Onneksi niiden tilalle on tullut uusia.
2025
Satanen 11,19
Pariisin jälkeen halusin lisää. Kesällä 2025 juoksin Joensuussa satasen ennätykseni 11,19, jolla olen tällä hetkellä jaetulla kolmannella sijalla Suomen kaikkien aikojen tilastossa. Samalla sivusin yli 50 vuotta vanhaa SFI ennätystä. Sain myös selvästi nostettua mun perustasoa, vaikka tuntuikin, että en saanut täysin ulosmitattua mun kuntoa piikkijuoksun puutteen myötä.
Tiesin, että pystyn vielä kovempaan.
2026
Yhdeksän ja puoli viikkoa odotusta
Keväällä 2026 takareisi nappasi kiinni harjoitusleirillä. Takana oli 3,5 viikkoa todella hyvää treeniä ja olin jo vesi kielellä odottamassa lähestyvää kilpailukautta. Mikä pettymys. Ajatukset kääntyivät kuitenkin nopeasti siihen, että ”hei, tää kuntoutus on tuttu juttu” ja ”3-4 viikkoa, ja sitten ollaan taas täydessä iskussa”.
Tällä kertaa se ei ollutkaan niin yksinkertaista. Loukkaantumisesta ensimmäiseen kilpailuun kului lopulta 9,5 viikkoa. Samaan aikaan muut kilpailivat kovissa kisoissa ja loistavissa olosuhteissa, ja mä seurasin sivusta.
Kun vihdoin pääsin radalle, juoksu ei heti toiminut. Käytimme kisoja treeneinä, tekniikka haki paikkaansa ja satasen loppu tuntui vaikealta. Silti uskoin, että hyvä juoksu oli vielä tulossa.
Vähitellen asiat alkoivat loksahdella kohdalleen. Kalevan kisat oli vasta kauden kolmas starttini, mutta voitin seitsemännen satasen Suomen mestaruuteni. Porvoossa juoksu alkoi taas tuntua enemmän omalta, ja EM-kisoissa etenin välieriin.
En kuitenkaan vielä tiennyt, mitä Espoossa tapahtuisi.
19.8.2026 ESPOO
10,95
ENSIMMÄINEN SUOMALAISNAINEN ALLE 11 SEKUNNIN.
EM-kisojen jälkeen olin hetkellisesti aivan puhki, mutta Espooseen löytyi jostain ihan uusi meininki. Nora Lindahl ja minä oltiin ensimmäistä kertaa tällä kaudella samalla viivalla, ja koko Suomen kärkikaarti oli paikalla. Sytyn eniten tällaisista kovista kisoista.
Alkuerässä nukahdin täysin telineisiin ja juoksin silti 11,21 (+0,2). Tiesin, että tänään kulkee.
Finaalissa tärähti 10,95. Myötätuulta oli +2,3 metriä sekunnissa, joten aika ei kelpaa viralliseksi ennätykseksi.
Historiaa se oli silti. Olin ensimmäinen suomalaisnainen, joka juoksi 100 metriä alle 11 sekunnissa – tuuliolosuhteista riippumatta.
Näytin, että suomalainen pikajuoksija voi rikkoa rajoja, joita on pitkään pidetty mahdottomina.
Mittakaava
Mitä 10,95 tarkoittaa?
Alle 11 sekuntia on yksi naisten 100 metrin suurista haamurajoista.
Lotan Espoossa juoksema 10,95 rikkoi rajan ensimmäistä kertaa suomalaisten naispikajuoksijoiden historiassa. Myötätuulen vuoksi aika ei ole virallinen ennätys, mutta sen kansainvälinen mittakaava on silti poikkeuksellinen.
10,95 (+2,3 m/s)
POHJOISMAIDEN NOPEIN
Jaettu kaikkien aikojen nopein pohjoismaalaisnaisen juoksema 100 metrin aika, kun kaikki tuuliolosuhteet huomioidaan.
Samaan aikaan on yltänyt Ruotsin Julia Henriksson (+4,1 m/s).
VAIN 10
EUROOPPALAISNAISTA
on juossut Lottaa kovempaa 100 metrillä 2020-luvulla, kun myös tuuliavusteiset tulokset huomioidaan.
3. NOPEIN
EUROOPASSA 2026
Vain kaksi eurooppalaisnaista juoksi vuonna 2026 satasen Lottaa nopeammin, kun kaikki tuuliolosuhteet huomioidaan.
Lähteet: World Athletics ja Yle. Tilanne lokakuussa 2026. Vertailu sisältää myös tuuliavusteiset tulokset.
”Vastoinkäymiset on vain hidaste, ei este. Tehdään mahdoton mahdolliseksi.”
Matka
Hippokisoista historiaan
Puotilan Hippokisat. Ensimmäinen juoksukilpailu 6-vuotiaana: voitto 60 metrillä ajalla 12,02 – ja kipinä yleisurheiluun.
Mervin valmennukseen 11-vuotiaana. Poikkeuksellinen treeniporukka ja valmentaja, joka kulkee rinnalla edelleen.
Kalevan kisojen finaaliin 14-vuotiaana. Kahdeksas sija aikuisten naisten 100 metrillä.
Moniottelijasta pikajuoksijaksi. Yksi pituushyppytreeni Eläintarhan kentällä muutti uran suunnan.
Ensimmäinen aikuisten SM-kulta ja alle 23-vuotiaiden EM-finaali. Satasen Suomen mestaruus Lappeenrannassa ja EM-finaalin kuudes sija.
Suomen ennätys 7,16 ja historiallinen EM-hopea. Ennätys Jyväskylässä ja ensimmäinen suomalaisen saavuttama arvokisahopea sileällä pikamatkalla Toruńissa.
Ensimmäiset MM-kisat. Välieräpaikka 60 metrillä Belgradin MM-halleissa.
Pariisin olympialaiset. Lapsuuden suuri unelma toteutui. Samana vuonna myös EM-välierä Roomassa ja MM-hallit Glasgow’ssa.
100 metrin ennätys 11,19. Joensuussa juostu aika nosti Lotan Suomen kaikkien aikojen nopeimpien naisten joukkoon.
Historiallinen 10,95 (+2,3 m/s). Ensimmäinen suomalaisnainen alle 11 sekunnin ja jaettu Pohjoismaiden kaikkien aikojen nopein aika kaikki tuuliolosuhteet huomioiden. Seitsemäs 100 metrin Suomen mestaruus, EM-välierä ja MM-halleissa Suomen ennätystä sivunnut 7,16 sekä välieräpaikka.
RADAN ULKOPUOLELLA
Pikajuoksija ja tutkija
Huippu-urheilun rinnalla teen väitöskirjaa elintarviketieteiden parissa Helsingin yliopistossa.
Tutkimustyössä ja pikajuoksussa on yllättävän paljon yhteistä. Molemmat vaativat kärsivällisyyttä, tarkkuutta ja paljon työtä, joka ei näy ulospäin. Välillä tehdään pitkään hommia ennen kuin tuloksia alkaa näkyä.
Tykkään siitä, että voin kehittyä useammassa asiassa yhtä aikaa. Tutkimustyö tuo mun arkeen sopivaa vastapainoa urheilulle, ja urheilu puolestaan tutkimukselle.
Mulle on tärkeää, että elämässä on muutakin kuin seuraavat kisat tai treenit.
Tajusin kerran, että vaikka voittaisin lotossa, en oikeastaan haluaisi muuttaa nykyistä arkeani. Tykkään siitä liian paljon.
Vapaa-ajalla
Hyvää ruokaa, Hugo ja haastavia lautapelejä
Vapaa-ajalla tykkään viettää aikaa perheeni, kihlattuni, ystävieni ja koirani Hugon kanssa. Hugo on ihana energiapallo, jonka kanssa ei tule tylsää. Tykkään myös kaikesta yhteisestä tekemisestä ja uusien asioiden opettelusta.
Rakastan hyvää ruokaa ja uusien makujen kokeilemista. Fine dining ja pitkät maistelumenut ovat mulle ihanaa luksusta. Eikä mun arjen ruokavalio todellakaan koostu pelkästä kanasta, riisistä ja salaatista! Urheilijana mulle on tärkeää syödä riittävästi ja monipuolisesti, mutta ruoka ei ole pelkkä polttoaine.
Lisäksi rakastan haastavia lautapelejä. Voin helposti pelata tuntikausia, eikä kilpailuvietti lopu siihen, että poistun juoksuradalta.
Mulle hyvä elämä ei tarkoita sitä, että kaiken pitäisi pyöriä urheilun ympärillä. Haluan nauttia myös ihan tavallisista päivistä ja kaikesta kivasta, mitä niihin kuuluu.
Kuva: Jesse Väänänen
OMALLA TAVALLA
Menestyä voi myös omana itsenään
Haluan näyttää, ettei huippu-urheilijan tarvitse mahtua yhteen muottiin. Voin rakastaa kilpailemista, tavoitella maailman huippua ja silti nauttia ihan tavallisesta arjesta.
Mua on kutsuttu uranuurtajaksi, historiantekijäksi ja esikuvaksi. Ne ovat aika isoja sanoja, enkä ehkä itse ajattele itseäni ihan niin. Mutta kun mietin, ettei Suomessa juuri ollut kansainvälisesti menestyneitä pikajuoksijoita, joita olisin voinut nuorena pitää esikuvina, ymmärrän kyllä niiden merkityksen.
Toivon, että mun ura rohkaisee nuoria urheilijoita unelmoimaan isosti. Haluan näyttää, että suomalainenkin pikajuoksija voi pärjätä maailman huipulla.
Jos mun tarina saa jonkun ajattelemaan ”Lottakin pystyi siihen, ehkä minäkin pystyn”, olen onnistunut jossain todella tärkeässä.
KATSE ETEENPÄIN
Parhaat vuodet ovat vielä edessä
Haluan juosta satasen alle 11 sekunnissa myös sallituissa tuuliolosuhteissa ja tehdä 100 metrin Suomen ennätyksen. Haluan arvokisafinaaleihin ja taistelemaan mitaleista.
Ja haluan Los Angelesin olympialaisiin vuonna 2028.
Mutta tavoitteeni eivät liity pelkästään juoksuaikoihin ja mitaleihin. Haluan jättää jäljen suomalaiseen pikajuoksuun ja siihen, miten urheilijoita tuetaan myös vaikeina aikoina. Haluan näyttää, että huippu-urheilussa voi menestyä ja samalla elää oman näköistä elämää.
Jos voisin sanoa jotain sille pienelle tytölle, joka aikanaan osallistui Puotilan Hippokisoihin, sanoisin:
”Etpä olisi arvannut, mihin sun polku vielä johtaa.”
Ja silti tuntuu, että paljon on vielä tulossa.
Kumppanuudet
Tämä tarina on vielä kesken
HALUATKO OLLA MUKANA KIRJOITTAMASSA SEURAAVAA LUKUA?
Puotilan Hippokisoista on tultu pitkälle. Matkan varrelle mahtuu Suomen ennätys, historiallinen EM-hopea, olympialaiset ja suomalaisen pikajuoksun historiaa. Mutta seuraavaa lukua ei ole vielä kirjoitettu.
Edessä on uusia tavoitteita: 100 metrin Suomen ennätys, arvokisafinaalit ja Los Angelesin olympialaiset 2028.
Etsin rinnalleni yrityksiä, jotka haluavat olla mukana siinä, mitä seuraavaksi tapahtuu. Kirjoitetaan seuraava luku yhdessä.